Ajankohtaista

Finntriathlon Hall of Fame 5: Keijo Heiskanen

Keijo toimi Joroisten S-Marketin rautapuolen myyjänä ja vastasi koko kaupan somistamisesta ja valmisti työkseen myymälän opasteita ja mainoksia. Järjestelytoimikunta otti kevättalvella -83 yhteyttä ja pyysi

Finntriathlon Hall of Fame 4: Jorma Kuronen

Jorma oli Joroisten kunnan sivistystoimenjohtaja 80-luvulla. Hän päivysti kilpailujen infopuhelinta omien työtehtävien ohella. Yksi kunnan puhelinnumeroista oli annettu kilpailujen käyttöön. Jorman tehtäviin kuului alkuvuosina ajanoton

Perjantaivieras #27: Paula Nikula

Paula on töissä Lahti Aqualla viestintäpäällikkönä. Paula kuvailee itseään viestinnän moniottelijaksi. Hän pitää muun muassa viestinnän strategisia lankoja käsissään ja vastaa yhteistyökumppanuuksista kehittäen samalla hanavesi-brändiä,

Perjantaivieras #26: Pauli Kiuru

Koulutukseltaan Pauli on historian ja yhteiskuntaopin opettaja (FM). Myöhemmin hän opiskeli yrittäjyyspainoitteisen MBA:n. Pauli tapasi vaimonsa Tarjan jo lukion aikana ja heillä on kaksi lasta,

Aava Virta mukana 8 tunnin hiihdossa

Aava Virta on Lääkärikeskus Aavan alaisuudessa toimiva valmennusyksikkö. Aava Virran valmennusfilosofia yhdistää tutkitun tiedon ja tieteen ajatteluun varianssista. Se perustuu optimaalisen kuormituksen ja palautumisen hallintaan,

Perjantaivieras #25: Mika Kujala

Mika on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri. Viimeiset viisi vuotta hän on toiminut Vierumäki-yhtiöissä talousjohtajana. Koko työuran Mika on toiminut erilaisissa johtotehtävissä esim. Keskolla, Hartwallilla, Rautella, UPM:llä

Finntriathlon Hall of Fame 2: Risto Silvennoinen

Joroisten kunnan panos luonnollisesti Riston työnantajana mahdollisti asioiden tekemisen ja kehittämisen. Tiedottajana toimiminen poikkesikin hyvin merkittävästi nykyisestä, sillä työ oli hyvin mekaanista ilman internettiä ja

Hiihtohaaste oli menestys

Hiihtohaasteen taustalla on pyöräilyseura Finska Kompaniet, joka järjesti tapahtuman yhdessä Lahden Hiihtoseuran ja The Home of Sportsin kanssa. Tapahtuma sai alkunsa pyöräilijöiden ja triathlonistien kilpailuhenkisyydestä.

The Home Of Sports

Suosituimpia artikkeleita

Hyvän elämän lähde -harjoitusohjelma Dark Runiin

Dark Run -tapahtumaan valmistautuminen onnistuu kahdeksan viikon harjoitusohjelmalla, joka sopii niin kävelijöille, hölkkääjille kuin juoksijoillekin. Ohjelman tavoitteena ei ole vain valmistaa syksyn tapahtumaan, vaan kannustaa säännölliseen liikkumiseen ja rakentamaan hyvinvointia tukevaa liikuntarutiinia.

Vuoksi Swim uitiin jo kolmannen kerran

Vuoksi Swim 2026 järjestettiin 8. elokuuta Imatralla. Tapahtumassa uimarit pääsivät kokemaan ainutlaatuisen reitin, joka kulki Saimaan upeista järvimaisemista kohti Vuoksea. Vuoksi Swim järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2024, ja tapahtuma on saanut hyvän vastaanoton uintiharrastajien keskuudessa.

Downhill Swim oli elämys

Downhill Swim 2026 järjestettiin 1. elokuuta upeissa Oulangan kansallispuiston maisemissa Kuusamossa. Kyseessä on ainutlaatuinen avovesiuintitapahtuma, jossa osallistujat etenevät pareittain Oulankajokea pitkin myötävirtaan – siis kirjaimellisesti lähes ”alamäkeen”.

The Home of Sports

Urheilun Koti​. The Home of Sports on media täynnä kestävyyttä, nopeutta ja voimaa. Elämyksiä, tapahtumia, haastatteluja ja vinkkejä juuri sinulle!