Kun myimme IRONMAN Finlandin ja Finntriathlonin IRONMANIILLE, jonka myynnin aikaan sen omistaja oli kiinalainen Wanda Group, niin uskoimme sen aidosti nostavan suomalaisen triathlonin ihan uudelle tasolle. Aina, eikä edes joka kerta, kaikki ei mene niin kuin toivotaan.

Triathlonin kehittäminen Suomessa vaatii aktiivisuutta kaikilta lajin parissa toimivilta. Viimeisen neljän vuoden aikana on tullut selväksi, ettei lajin kasvu voi pohjautua kansainvälisten brändien varaan.

Kun vuonna 2016–2017 neuvottelimme IRONMANIN kanssa lisenssisopimuksesta, niin sopimuksessa oli jo alun perin pykälä, joka mahdollistaisi sen, että tietyn ajan jälkeen IRONMAN pystyisi ostamaan liiketoiminnan Suomessa itselleen. Sopimuksessa oli tietenkin selkeät speksit sille, miten hinta määräytyy.

Yrityskaupan myötä tammikuussa 2020 Tiina, Juuso, Kalle, Taru Schroderus ja allekirjoittanut siirryimme IRONMAN Finlandin palkkalistoille. Allekirjoittaneen osalta se tapahtui hieman pitkin hampain, koska triathlon on ollut itselle enemmän harrastus kuin työ ja valtaosa palkastani on tullut ihan muualta kuin tapahtumien parista. Toki, mielenkiintoisen asiasta teki se, että olin osa IRONMANIN globaalia myyntitiimiä ja odotin, että pääsen näkemään miten oikeat myynnin ammattilaiset hommia hoitavat.

Keväällä 2019 Tiinalle tuli IRONMANin suunnalta sähköposti, jossa ilmoitettiin, että vuoden 2022 IRONMAN 70.3 MM-kisojen hakua päättyy kahden viikon päästä ja kisoja voisi hakea myös Suomeen. Tiina näytti minulle vitsillä kirjelmän ja totesi, että joo, haetaanko MM-kisoja Suomeen.

Vuodet 2018 ja 2019 tarjosivat suomalaisessa triathlonissa jotain aivan uutta, kun Nokian Tyres IRONMAN 70.3 Lahdessa toi kansainvälisen osallistujajoukon paikalle.

Suomalainen triathlon oli nousukiidossa 2010-luvun puolivälissä ja samalla IRONMAN kiinnostui Suomesta yhä enemmän.

Triathlontapahtumien kehistys vuodesta 2012 oli huimaa. Osallistujamäärät moninkertaistuivat ja samalla tapahtumia tuli kuin sieniä sateella.

Kesällä 2012 Finntriathlon Joroinen järjestettiin ja taas entistä isompana. Startissa pidättelin kyyneliä, en pelkästään sen takia, että harrastajamäärät olivat kasvaneet entisestään, vaan myös siksi, millaista tukea koko triathlonyhteisö oli minulle antanut sairauden aikana ja myös sen jälkeen.

Vuoden 2008 jälkeen moni muukin kuin meidän tiimimme ja lajin harrastajat alkoivat uskoa siihen, että triathlon voi kasvaa ja kukoistaa. Porukka ei todellakaan jäänyt tuleen makaamaan, tapahtumia ja lajia rakennettiin itsekriittisesti, osallistujia kuunnellen ja kehittymiseen pistettiin kaikki vähäinen osaaminen ja rahat.