Suomalainen triathlon

Antti Hagqvistin Finntriathlon, osa 3: Pohjalta on hyvä ponnistaa

Suomalainen triathlon oli 2000-luvun alkuvuosina ehkä lajin pahimmassa aallonpohjassa, missä laji on koskaan ollut. Poissa olivat Pauli Kiurun ja kumppaneiden kultaiset vuodet, vaikka harrastajiin ja ennen kaikkea resursseihin nähden suomalaiset mm. Mika Luodon ja Tom Söderdahlin sekä myös Merja Kivirannan (nykyisin Kiviranta-Mölsä) johdolla menestyivät kansainvälisesti varsin hyvin. Vuosituhannen vaihteen jälkeen lajin harrastajamäärät olivat pahimmillaan varmasti alle 200 harrastajassa, eli laji kävi aidosti kamppailua olemassaolostaan.

Antti Hagqvistin Finntriathlon, osa 2: Valmennuksen pariin

Olin jo oman urheilu-uran aikana äärimmäisen kiinnostunut harjoitteluun liittyvistä asioista. Imin kaiken tiedon, joka oli saatavilla ja keskustelin aina niin valmentajien kuin urheilijoiden kanssa harjoittelusta, kun siihen tarjoutui mahdollisuus.

The Home Of Sports

Suosituimpia artikkeleita

Uintileirejä syksylle

Suursuosion saavuttaneet uintileirit saavat jatkoa myös SYKSYLLÄ, sillä Finntriathlon ja Swimyin järjestävät yhteistyössä kolme uintileiriä Vierumäellä syksyllä 2026.

Henrik Goesch ja Henna Junnila puolimatkan Suomen mestareiksi Joroisissa

Joroisten legendaarinen triathlonviikonloppu huipentui lauantaina kilpailtuihin puolimatkan Suomen mestaruuskilpailuihin. Aurinkoinen ja lämmin sää nosti kilpailun vaativuutta, mutta samalla nopea reitti ja erinomaiset olosuhteet siivittivät kilpailijat huippusuorituksiin. Puolimatkan SM-kilpailuun osallistui noin 600 triathlonistia.

The Home of Sports

Urheilun Koti​. The Home of Sports on media täynnä kestävyyttä, nopeutta ja voimaa. Elämyksiä, tapahtumia, haastatteluja ja vinkkejä juuri sinulle!