Mika D. Rubanovitsch valmistui aikanaan runsaassa kahdessa vuodessa Helsingin ruotsinkielisestä kauppakorkeakoulusta Hankenista. Ruba on tehnyt pitkän uran myynnin parissa, viimeiset parikymmentä vuotta toimien toimitusjohtajana ja myyntivalmennusten parissa, omistamansa Suomen Johtajatiimin kautta. Ruba on kirjoittanut kaikkiaan neljätoista kirjaa ja hän onkin yksi maan menestyneimpiä bisneskirjojen kirjoittajia. Hän on innokas liikunnan harrastaja, jonka sydäntä lähinnä on juokseminen. Ruballa on myös kaksi lasta.
Kuinka liikunnallinen oli lapsuutesi, harrastitko jotain liikuntaa ja millaisia muistoja sinulla on lapsuuden liikkumisesta?
Lapsuuteni maisemaa värittivät koulukiusaaminen: olin ”rillipää” ja ”läski-Mooses”. Olin ylipainoinen lapsi, jonka koulupäivien fyysiset aktiviteetit usein päättyivät maalivahtina oleiluun jääkiekko- ja jalkapallokentillä. Siinä missä toiset lapset kilpailivat pallon perässä kentän toisessa päässä, löysin turvani maalivahdin tontilta. Vaikka fyysinen koko ei ollutkaan minun puolellani, kehityin siinä hyväksi. Näin lapsuudessani koin ensimmäiset voitonhetkeni urheilun parissa – kohtuu hyvin pärjäten maalin suulla, missä minua ei voitu sivuuttaa.
Mutta elämäni käännekohta odotti vielä. Kaiken tuon kiusaamisen ja ulkopuolisuuden keskellä koin jotakin mullistavaa 15-vuotiaana ollessani kielikurssilla Ranskassa. Siellä tutustuin erääseen minua 10 v vanhempaan ruotsalaiseen Volvon insinööriin, jonka kanssa aloin lenkkeillä Ranskan presidentin François Mitterrandin kesäasunnon ympärillä olevissa upeissa maisemissa Rambouilletissa. Kesän aikana juokseminen muuttui minulle enemmän kuin vain liikuntamuodoksi; se oli henkireikä, joka auttoi minua löytämään uuden suunnan.
Kesän lopussa palattuani Helsinki-Vantaan lentokentälle koin elämäni yllättävimmän hetken: omat vanhempani eivät tunnistaneet minua. Seisoin siinä, laihtuneena ja muuttuneena, toisella puolen lasia, kunnes he vihdoin näkivät poikansa uusin silmin. Se hetki sinetöi juoksemisen tärkeäksi osaksi elämääni.
Tämä kokemus muutti sekä kehoni että mieleni. Se opetti minulle, että kenenkään ei tarvitse jäädä sivuun tai taakse, vaikka lähtökohta olisi kuinka kivinen. Juoksu on nyt minulle vapauden ja itsensä ylittämisen symboli, ja se on antanut minulle voimaa ja itseluottamusta, joista olen kiitollinen joka päivä. Juoksemalla olen löytänyt paikkani – etulinjassa, en enää maalin suulla.
Mikä on henkilökohtaisesti mieleenpainuvin liikuntamuistosi?
Vuonna 2013 lokakuun tuuli puhalsi kevyenä Amsterdamin kanaalien yllä, mutta sydämeni löi kovempaa. Se päivä oli kauan odottamani kohokohta kuuden vuoden sitkeälle ja määrätietoiselle harjoittelulle. Painoni oli pudonnut lähtöajoista 23 kg ja olin kyennyt treenaamaan terveenä yhtäjaksoisesti 53 viikkoa putkeen. Se oli päivä, jolloin juoksisin elämäni ensimmäisen täyden maratonin alle kolmessa tunnissa.
Maratonin juokseminen on monelle pelkkä unelma. Maraton ei ole pelkkä fyysinen suoritus. Se on mittelö, jossa koetellaan mieltä, kestävyyttä ja tahdonvoimaa. Amsterdamissa tuo päivä oli minulle paljon enemmän kuin kilpailu; se oli henkilökohtaisen ja fyysisten rajojeni koettelemista. Tuon ”SUB3” -suorituksen jälkeen ymmärsin, ettei maratonia juosta pelkillä jaloilla – se juostaan päällä, henkisellä kestävyydellä. ”Sä osaat, sä pystyt”, oli mantrani. Kun ylitin maaliviivan ajassa 2:58:34 tiesin saavuttaneeni jotakin, mitä olin pitkään tavoitellut, ja siksi se on ylivoimaisesti mieleenpainuvin liikuntamuistoni. Floridassa juoksin puolimatkan 21,1 km aikaan 1.25,3, joka on vähintään yhtä kova suoritus mielestäni.
Miten tällä hetkellä liikut, onko suhtautumisesi liikkumiseen muuttunut ja onko jotain tulevaisuuden tavoitteita liikkumisen suhteen?
Liikkumiseni on muuttunut vuosien saatossa. Nuorempana tähtäsin aina suurempiin saavutuksiin ja korkeampiin tavoitteisiin, mutta elämän tuomat muutokset – kuten lasten saaminen vuosina 2014 ja 2016 – opettivat minulle armollisuuden tärkeyden.
Nykyään liikun armollisesti. Tämä ei tarkoita, että olisin lopettanut haastamasta itseäni, mutta suhtautumiseni liikkumiseen on tasapainoisempi. Liikuntani koostuu pääosin juoksusta, jossa noudatan viikoittain 4–5 treenikerran rytmiä. Treenien kokonaiskesto on noin 4–5 tuntia viikossa, mikä on osoittautunut tehokkaaksi tavaksi ylläpitää nykyistä kuntoani.
Joka vuosi, syntymäpäiväni aikaan 28. heinäkuuta, asetan itselleni haasteen: koita juosta Cooper-testissä lähelle 3000 metriä. Tämä ei ole minulle stressin lähde, vaan pikemminkin tapa mitata ja juhlistaa sitä, mitä olen vuoden aikana saavuttanut.
Vaikka olenkin kokenut puolitriathlonit ja olen juossut maratonin alle kolmessa tunnissa, kilpailulliset tavoitteet eivät enää ohjaa minua. Nyt, 56-vuotiaana, koen, että tärkeintä on ylläpitää erinomaista peruskuntoa. Siksi noin 90 prosenttia treeneistäni koostuu peruskuntoa ylläpitävästä juoksusta, alivauhtisista ja superalivauhtisista, joissa juoksuvauhti on noin 7:30–6:30 minuuttia kilometriltä. Vuosittain käyn ns. johtajatestissä: leposykkeeni on 43 ja maksimisykkeeni edelleen korkea 190. Vaikka nämä ovat yksilöllisiä, kertoo se siitä, että minulla on edelleen kapasiteettia, jonka päälle rakentaa. VO2Max pyörii 48–49 tienoilla.
Tämä ajattelutavan ja toiminnan muutos liikuntarutiinissani heijastaa laajempaa elämänasennettani: ymmärrystä siitä, että elämässä on tärkeää löytää tasapaino haasteiden ja hyvinvoinnin välillä. Liikunta on minulle nyt ennen kaikkea keino ylläpitää terveyttä ja hyvinvointia, ei kilpailullinen suoritus.
Liikunnan kautta olen oppinut olemaan armollisempi itselleni – hyväksymään sen, että joskus vähemmän on enemmän. Tämä ei tarkoita sitä, että tavoitteet ja haasteet olisivat väärin, mutta ne eivät enää määrittele minua yhtä voimakkaasti kuin aiemmin. Nyt ne ovat vain yksi osa sitä, kuka olen.
Bonuskysymys, mitkä ovat sinun vinkkisi liikkumiseen ja terveiset The Home of Sports -sivuston lukijoille?
Tavoitteiden saavuttamisessa avainasemassa on kolme askelta: 1) Kohtaa totuus, 2) Aseta tavoite, ja 3) Toimi! Tämä lähestymistapa auttaa välttämään epärealistiset tavoitteet. Prosessi alkaa totuuden kohtaamisella – kuten omassa tapauksessani ylipainon hyväksymisellä, jota seuraa asteittainen muutos kohti tavoitetta ja ohjattua treenaamista.
Liikkumisessa tärkeää on alkuun asettaa itselleen merkittäviä tulostavoitteita, mutta myös vapautua niistä henkisesti saavutuksen jälkeen. Muista olla itsellesi armollinen. Liikunnan ei aina tarvitse olla äärimmäistä tai kilpailullista. Jatkuvan suorittamisen sijaan on tärkeää nauttia urheilusta, harrastaa sitä yhdessä muiden kanssa, ja välttää liiallista teknologian, kuten urheilukellojen, tuijottamista. Tämä auttaa välttämään ylikuntoa, alipalautumista, vammautumista ja jatkuvaa väsymystä.
Arkielämässä ja liikunnassa tasapaino on kaiken a ja o. Nauti urheilusta, äläkä anna sen hallita elämääsi liiaksi. The Home of Sportsin -lukijoille toivotan iloista ja tavoitteellista liikuntapolkua, muistaen, että jokainen askeleesi on arvokas, kunhan se on omasi.
