Sari on yhteiskuntatieteiden maisteri ja yrittäjä vuodesta 2017.
”Marraskuussa liityin uuteen kasvavaan Wulff Consulting asiantuntijatiimiin. Senior managerina teen sekä aluekehittämistä että liiketoimintakonsultointia. Projektiportfoliossa on ollut myös matkailualueiden outdoor-hankkeita, jossa olen päässyt jopa juoksemaan ja pyöräilemään työkseni.”
Kuinka liikunnallinen/urheilullinen lapsuutesi oli?
Elin perheessä, jossa ulkoiltiin ja retkeiltiin todella paljon. Ulkoiluelämä oli vahvasti sisäänrakennettu arkeen. Kilpaurheilu alkoi alakouluikäisenä kiinnostamaan, mutta siihen ei perheen tuki kuitenkaan ulottunut. Aikaa kului ja liikunta lisääntyi huomaamatta.
24-vuotiaana kesätöissä menin katsomaan perusmatkan triathlonkisaa, jossa työkaverini frendi oli kisaamassa. Kisa päättyi frendillä ikävästi sairaalaan ja pyörä meni romuksi. Siitäpä se kipinä sitten syttyi. limeisesti lajin helppous ja turvallisuus kiinnosteli. Ja frendi palasi onneksi urheilun pariin melko pian.
Kesätöiden jälkeen palattuani yliopisto-opintojen pariin Jyväskylään, otin pelokkaana yhteyttä Stamina Triathlon Clubiin ja loppu on historiaa. Pääsin aloittamaan elämäntavan, jossa koin olevani kotona. Sain heti valmennusapua Polaksen Osmolta ja urheilussa alkoi nopea kehityskaari. Vuonna 1995 tein ensimmäisen täyden matkan kisan – aika oli 10:20. Ja mitkä välineet tuolloin olivatkaan!!! Olin aktiivisesti myös koekaniinina Kihun tutkimuksissa, joten sain paljon dataa omasta kehityksestäni. Seuran toiminta oli varsin vilkasta – paljon liikunnan opiskelijoita ja muutenkin saman ikäpolven porukkaa. Oi niitä kultaisia aikoja! Urheiltiin, matkustettiin kisoihin porukassa ja myös itse järjestettiin triathlon- ja duathlonkisoja.
Mitä urheilu sinulle antaa ja mikä siinä on parasta?
Tätä olen vuosien varrella miettinyt usein. Yhteisöllisyys, yhdessä kokemisen ja kärsimisen hurmoksessa on jotain eriskummallista. Se on aina vetänyt puoleensa ja on ollut mahtavaa kokea yhteisöllisyys monissa erilaisissa kestävyyslajeissa.
Viime vuosituhannen loppua kohden mentäessä ennen Santerin syntymää olin melkoisen tikissä kunnossa ja plakkariin kertyi SM-mitaleita triathlonista ja duathlonista. Kävin myös ajamassa tempoajoja pyöräilykisoissa. Pyörä oli silloin rautaa, mutta niin oli kuskiksikin.
Urheiluun tuli uusia mausteita, laitoin triathlonin vähäksi aikaa syrjään. Kävin seikkailukisoissa ja tein useamman kerran Kalevan Kierroksen (pitkät matkat). Jouduin opettelemaan ihan alusta mm. pikaluistelun ja suunnistuksen. Haastavia kummatkin, mutta into oli valtava. Pikaluistelun treenaaminen jatkui useamman vuoden. Soutaminen sen sijaan oli pakkopullaa, mutta jälleen kerran yhteisö ja se, että samalla porukalla kokoonnuttiin 6 kertaa vuoden aikana eri lajien äärellä kärsimään ja pitämään hauskaa, oli vaan aika koukuttavaa.
Piakkoin ajauduin voimakkaammin myös pyöräilyn pariin. Kävi pari kesää kisaamassa maantietä, tempoa ja cyclocrossia. Niistä kertyi sekä yleisen että ikäsarjojen SM-mitaleita, mutta inspiraatio lopahti, koska yhteisöllisyyden tunne kisatapahtumissa oli heikko. Innostuin myös panostamaan hiihtoon ja valmennuksen myötä uskaltauduin muutaman kerran veteraanien SM-kisoihin. Pitkän matkan massahiihtoja on myös kertynyt iso määrä. Osa pitkän matkan kisoista kytkeytyi Kalevan Kierrokseen, joten porukkahenki oli voimakkaasti läsnä siinäkin touhussa.
2011 tein paluun triathloniin, koska oli pakko tulla katsomaan mitä ihmettä liki loppuun kuihtuneelle lajille oli tapahtumassa Finntriathlon-tiimin toimesta. Pyöräilyvuosien jälkeen oli aivan käsittämätöntä kokea triathlonyhteisön riemu ja siitähän se taas lähti laukalle. Sain myös Jyväskylässä innostettua uutta naisporukkaa lajin pariin. Pidettiin useampi leiri Tahkolla ja tehtiin porukkatreenejä. Jossain kohtaa akillesvamma kuitenkin sysäsi minut triathlonraiteilta.
Toisaalta samalla avautui ikkuna Masters-uintiin. Säännölliset seuran treenit 2–3 kertaa viikossa avasivat uusia ulottuvuuksia uinnista. Muutamat SM-kisatkin tuli kauhottua kotiintulijaisinaan lukuisa määrä kaulanauhoja. Altaanmittojen kellotus ei ollut ainut innostaja, vaikka kehittyminen erityisesti perhosuinnissa olikin koukuttavaa. Mahtava porukka, innostava henki treeneissä ja yhteiset kisareissut olivat jälleen koko homma avain.
Mikä on ikimuistoisin kokemus urheilun/liikunnan parista?
Tri-uran alkuaikoina 1900-luvulla ajattelin, että sitten joskus vanhana tähtään Konalle MM-kisoihin. Eka slotti sinne tuli 2012. En ottanut vastaan paikkaa vastaan tuolloin, koska asia tuli niin puskista. Vammakirteen takia jahti venähtikin sitten pitkäksi. Kun 2018, edelleen vamman vaikeuttamana, sain uudestaan slotin, päätin tarttua kiinni, vaikka tiesin, että matkasta ei tule helppoa. Kriteerit siitä, että olin vanha, kuitenkin täyttyi.
Matka oli unohtumaton: äärimmäisen tuskallinen ja siltikin aivan ikimuistoisen upea. Matkaa en vammojen takia todellakaan taivaltanut ennätystahdissa, mutta maaliin pääsin. Havaijilla tuli myös täyteen kymmenes täyden matkan tri-kisa. Silloin luulin, että tarina vielä jatkuu, mutta palo oli alkanut hiipumaan ja Covidin myötä osasin irrottaa otteen, kun Swimrun vei kerralla koko käden.
Swimrun-kisat olivat ihan pelkkää juhlaa ja hurmosta – sekä upeiden reittien kokeminen että porukkahenki. Harmittaa, kun homma jäi uuden hurmoksen – gravelpyöräilyn – kampiin. Se on laji, jossa minulle jokainen lenkki on pieni lomamatka. Aina voi löytää jotain uutta jopa kotiympäristöstä. Rakastan reittisuunnittelua melkein yhtä paljon kuin ajamista.
Onko sinulla urheilun tai liikunnan suhteen joitain tavoitteita/unelmia, jotka haluaisit vielä toteuttaa?
Aivan valtavasti kaikenlaisia unelmia. Tykkään edelleen kilpailla ja tehdä kunnon happotreenejä, mutta samaan aikana mieli vie erilaisiin pitkiin seikkailullisempiin koitoksiin. Kun ostin ensimmäisen gravelpyörän, olin sitä mieltä, että en ikinä enkä koskaan ripustele siihen mitään romppeita ja laukkuja, koska pyöräily pyöräilynä ja retkeily retkeilynä. Niin se vaan mieli muuttuu. Nyt haaveilen äärimmäisestä bike packing -seikkailusta tai jostain, jossa todella pääsee haastamaan itseään ja kokemaan jotain aivan uutta.
Vuoden päästä on edessä pyöreiden lukujen (60) juhlavuosi ja koko vuoden varrelle olisi tarkoitus suunnitella eri kestävyyslajien eeppisiä touhuja sporttikavereiden kanssa. Lähtökohtaisesti en enää kytke lajeja yhteen, mutta kukapa tietää, jospa sittenkin? Suunnitelmiin liittyy erityisen tiiviisti kuninkaallinen sporttiseurueemme, Yön Kuningattaret, joka syntyi, kun kokosin Jyväskylästä naisten pyöräilyjoukkuetta Saimaa Cycle Tourille.
Homma on jäänyt elämään ja monenlaisia unohtumattomia seikkailuja pyöräillen ja juosten olemme porukalla päässset nauttimaan. Seuraavan kerran Yön Kuningattaret esiintyy pienellä joukkueella Belgiassa Ronde van Vlaanderen kuntoajossa (We Ride Flanders) huhtikuun alussa.
Mitä terveisiä haluat lähettää The Home of Sports -lukijoille?
Kun selailee omaa valokuvagalleriaa voi todeta, että elämä on onnellisinta erilaisissa urheilullisissa tilanteissa, olivat ne sitten kisoja, porukkalenkkejä, -retkiä tai astetta eeppisemipä päähänpistoja
Kannattaa kokeilla erilaisia juttuja ja löytää yhteisöjä, jossa pääse kokemaan unohtumattomia juttuja säännöllisesti myös osana arkea – jopa pimeimpinä ja ankeimpina marraskuun hetkinä. Silloin sunnuntain pitkä porukkalenkki ja pöhköt jutut voivat muodostaa perusarkeen yhden tärkeän huipennuksen ja energiapiikin.
