Anna-Kaisan arjessa mukana kulkevat kaksi aktiivista lasta (11v ja 14v), joiden kanssa hänet löytää usein niin yleisurheilu- kuin koripallokentiltä. A-K:n oma tämän hetken urheilu painottuu ennen kaikkea maantiepyöräilyyn. Finska Kompaniet tarjoaa riittävän tavoitteellisen viiteryhmän harrastaa pyöräilyä.
Mitä muita lajeja harrastat?
Talvisin hiihdän ”reilu tonnin” talvessa ilman kilpailullisia tavoitteita. Lisäksi nykyisin on kova pyrkimys monipuolistaa tekemistä ja ymmärtää lihaskunnon ja -huollon merkitys. Olen aloittanut tänä syksynä Ahkeran jumpparyhmässä, josta olen erityisen iloinen ja motivoitunut!
Yleisurheilussa olen tehnyt lähes kaikkea; urheillut, valmentanut, ollut toimitsijana, tehnyt hallitustyötä, kilpailunjärjestämistä ja onpa tullut oltua tuomarina seiväs- ja korkeushypyssä mm. Helsingin MM-kisoissakin.
Raviurheilussa olin yhden 15-vuoden jakson elämästäni varsin aktiivi. Laji, jossa siinäkin tullut tehtyä ihan kaikkea ja oltua joka roolissa. Jos metsästyksen ja golfin voi lukea urheiluksi, mainittakoon, että niihinkin oikeuttavat ”kortit” löytyy takataskusta, joskin ei millään muotoa tänä päivänä aktiivikäytössä.
Kuinka liikunnallinen/urheilullinen lapsuutesi oli?
Asuin maalla, mutta kaupungissa. Tilaltamme oli 10 minuutin matka Lahden keskustaan ja aloitin jo 7-vuotiaana Lahden Ahkeran junioriryhmissä yleisurheilun. Rakastin kilpailla ja ehkä maalla hankittu monipuolisuus auttoi nuoruusvuosina ”ansaitsemattomaan menestykseen”. Olin laiska tekemään mitään systemaattista harjoittelua. Tein vain sitä mikä oli kivaa.
Päivittäisiin rutiineihin kuului alle 15 vuoden ikävuosina esimerkiksi vetää 20 leukaa, ratsastaa useammalla hevosella, hypätä korkeutta isän itsetehdyillä korkeushyppytelineillä tai heittää keihästä tilan pelloilla. Kesällä heinätöiden aikaan hyvän lihaskuntotreenin takasi heinäpellolla paalien heittely perävaunun kyytiin.
Talvisin kävimme isän kanssa monena iltana viikossa hiihtämässä ”Tapanilaan ja takaisin” -lenkin ja toki tilan pelloille ajettiin myös moottorikelkalla ladut, jossa saatoin hiihtää perheemme dobermannin kanssa ”koirahiihtoa”.
Kesäaikaan Ahkeran treeneihin kuljin pyörällä 10 km matkan suuntaansa. Ala-asteen rehtori, Niemisen Ave, oli maininnut isälleni, että tyttö kannattaisi varmaan laittaa Salpausselän liikuntayläasteelle. Yläasteelle siirtyessäni sain ensimmäistä kertaa luokkakavereistani liikunnallista vastusta ja koin olevani oikeassa porukassa.
Liikunta oli huomaamatta elämäntapa muutoinkin kuin urheiluseurassa. Seura oli tärkeä tukipilari kasvun vuosina ja sen merkityksen ymmärtää nyt paremmin näin aikuisena. Ahkeran treeneihin oli aina mukava mennä. Lahden piirin eri seurojen kilpakumppaneista muodostui myös tuttu verkosto. Silloin tuli tietämättään luotua sen tyyppisiä verkostoja ja ystävyyssuhteita, joilla on ollut positiivista merkitystä aikuisenakin. Liikunnallinen lapsuus ulottui myös moniin eri lajeihin. Ajoin esimerkiksi raveissa kilpaa heti kun raviajokortin sai 16-vuotiaana ajaa. Minulla on yli 50 starttia ja jopa 7 voittoa.
Mitä urheilu sinulle antaa ja mikä siinä on parasta?
Urheilussa on kaikki parasta. Ihan älyttömän vaikea kysymys. En voisi kuvitella elämää ilman liikuntaa. En tiedä miten suoriutuisin arjen askareista, jos en liikkuisi. Tai en varmaan suoriutuisikaan. Työkontekstissa urheilu tai liikunta tuovat päivittäin takaisin maanpinnalle ja antavat riittävän etäisyyden joskus haasteellisiinkin työasioihin. Sosiaalisessa kontekstissa urheilu on erityisen merkityksellinen. Saattaa kuulostaa hullulta, mutta kuulun kolmeen eri pyöräilyseuraan tai itse asiassa neljään. Kaikilla on paikkansa. Pyörälenkit hyvien tyyppien kanssa on vaan parasta.
Verkosto on nykyään niin suuri, että melkein mistä päin Suomea tahansa löytyy pyöräilyseuraa. On kiva nähdä Suomea uusin silmin gravelpyörän selästä tai toisinaan lähteä Alpeille tai Espanjaan Suomen pimeyttä karkuun ja nähdä henkeä salpaavia vuoristoreittejä ja maisemia. Olen ajanut aktiivisesti noin 10 vuotta pyörää ja mietin usein, että missä ihmeen kuplassa olen sitä ennen elänyt. Pyöräily on avannut maailman aivan toisin silmin ja moni Euroopan kolkka on tullut tutuksi, johon ei millään lomamatkalla olisi ikinä tullut mentyä. Tiivistettynä; toimintakykyä, energiaa ja sosiaalista pääomaa. Ja pakko tunnustaa, että toisinaan myös virikettä kilpailuhenkiselle päälle.
Mikä on ikimuistoisin kokemus urheilun/liikunnan parista?
Tunteikkain ja ehkä ikimuistoisin kokemus on vuonna 2017 saapuminen Pariisiin Team Rynkeby -Helsingin joukkueen kanssa. Joukkueen kanssa oli treenattu yhdessä kokonainen vuosi, joka huipentui 7 päivän ja 1300 km:n ajoon Helsingistä Pariisiin. Tunteikkuutta nosti se, että Rynkebyn toiminta-ajatus on auttaa vaikeassa tilanteessa olevia lapsia. Sinä vuonna keräsimme lähes 600 000 euroa syöpää sairastaville lapsille. Tämä kokemus menee enemmän liikunnan ja arvopohjaisen tekemisen saralle.
Nostan toisen yhtä mieleenpainuvan suorituksen, joka voitaneen lukea enemmän ”urheiluksi”. Ajoimme Finska Kompanietin kanssa vuonna 2019 varsin täydellisesti onnistuneen ajon Ruotsin Vätternrundanissa. Matka oli tuolloin 300 km ja aika hiukan alle 8 tuntia, jolloin keskinopeudeksi muodostui lähes 38 km/h. Olen melko varma, etten pyöräilyurallani kykene tätä kovempaan fyysiseen suoritukseen.
Onko sinulla urheilun tai liikunnan suhteen joitain tavoitteita/unelmia, jotka haluaisit vielä toteuttaa?
Hyvä kysymys. Olen ollut tämän aiheen äärellä viime aikoina hyvin usein. Vastaan hiukan ympäripyöreästi, että suurin tavoitteeni on säilyttää toimintakykyni ”100-vuotiaaksi” saakka ja sen eteen teen joka päivä enemmän ja enemmän töitä. Muuta(kin) kuin pyöräilyä.
Pyöräilyssä ensisijainen tavoitteeni on nauttia jokaisesta lenkistä. Joskus toki nautinnon ja kovankin kärsimyksen raja on häilyvä. En ole juuri nyt asettanut esimerkiksi pyöräilyssä mitään kovia urheilullisia tavoitteita ensi kesälle. Voi olla, että niitä vielä tulee, mutta olen ehkä tietoisesti hakenut vähän erityyppisiä tavoitteita, kuten oppia juoksemaan uudelleen.
Pyöräilyssä minulla on vielä monta vuorta ja klassikkonousua valloittamatta. Niistä jokainen tulee olemaan unelmien toteuttamista. Ensi kesänä lähdemme kaveriporukalla ajamaan 550 km mittaisen gravelpyöräilyreitin läpi Etelä-Suomen.
Pitkän tähtäimen haave on myös yhdistää työ ja urheilu. Lasten ja nuorten liikuttaminen on todella lähellä sydäntäni. Sen eteen käytän mielelläni jo nyt vapaa-aikaani. Ja koska se pää oli hiukan kilpailuhenkinen, suurella todennäköisyydellä minut löytää vielä jonain päivänä jonkunlaisesta pyöräilykilpailusta. Ja loppuun vielä salainen haaveeni on palata yleisurheilukentille Masters – sarjoissa ”lappu rinnassa”.
Mitä terveisiä haluat lähettää The Home of Sports -lukijoille?
Uskon, että tämän artikkelin lukijoita ei tarvitse erikseen kannustaa liikkumaan. Kannustankin levittämään liikunnan ilosanomaa ja haastan teidät tekemään jotain konkreettista, joka voisi lisätä lasten liikuntaa ja antaa laajemmin perheille mahdollisuuksia saattaa lapset liikunnan ja urheiluseurojen pariin. Lapsi muistaa läpi elämän sen, kun joku aikuinen sanoo kannustavan sanan esim. ladun varrella. Muistetaan kehua ääneen muitakin kuin omia lapsia!
